Tiedote 3.4.2020: SM-kilpailut

Kuva: Eponi

Olemme yhdessä Suomen Keppihevosharrastajat ry:n hallituksen sekä SM-toimikunnan kanssa päättäneet, että Keppihevosten SM-kilpailut siirretään kesälle 2021. Tarve siirrolle on välttämätön vallitsevan koronaepidemian vuoksi. Emme koe vastuulliseksi ison tapahtuman järjestämistä ajankohtana, jolloin useiden ennusteiden mukaan tilanne ei ole vielä tarpeeksi rauhoittunut. Olemme ottaneet päätöksessä huomioon monia seikkoja ja jäseniemme toiveet.

Päädyimme siirtämään kilpailut olympialaisten tapaan suoraan ensi vuoteen, sillä koemme syksyn olevan vielä epävarmaa aikaa, ja myös ajankohta olisi vaikea monelle osallistujalle koulujen ja töiden vuoksi. Tämä aiheuttaa myös todella suuren taloudellisen riskin, jota ei kaltaisellamme pienellä yhdistyksellä ole varaa ottaa. Meille on tärkeää järjestää harrastajille mahdollisimman laadukkaat kilpailut ajankohtana, joka sopisi mahdollisimman monelle. Tiedotamme uudesta päivämäärästä myöhemmin.

Pyrimme järjestämään kaikkea muuta toimintaa tälle vuodelle, ja meillä on suuria odotuksia loppukesää kohden siinä toivossa, että tilanne on tällöin rauhoittunut. Kun porukkamme energia ei kulu tänä vuonna SM-kisoihin, voimme olosuhteiden salliessa taata teille muita odottamisen arvoisia tapahtumia vielä tälle vuodelle: Tanhuvaaran superhauska viikonloppu, ulkoilmakilpailut ja myöhemmäksi siirretty kadunvaltaus! Myös myyjiä varten suunnittelemme virtuaalista myyntimahdollisuutta.

Lähetämme kaikille jo maksuja suorittaneille sähköpostia ja annamme ohjeet rahojen palautusta varten. Pääsylippumaksujen osalta Tiketti ottaa yhteyttä pääsylipun ostaneisiin. Yhteydenotossa on kuitenkin viivettä ruuhkan vuoksi, joten toivomme yhdessä kärsivällisyyttä tässä vaikeassa tilanteessa!

Parempaa kesää odottaen ja toivottaen,

Suomen Keppihevosharrastajat ry:n hallitus

Keppihevosten Suomenmestaruuskilpailu-toimikunta